tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kuka päättää juhlista?

Eilen tulin maininneeksi juhannuksena olevista mökkijuhlista mökillämme. Minä tosiaan innostuin täysin juhlista kun kuulin että siellä juhlistetaan mökillä olevaa vanhaa kioskia joka on 60-vuotta sitten ollut avoinna. Intoni laimeni kuitenkin kun kuulin appiukkoni suunnitelmista ja toiveista ja niitä minun täytyy tietenkin kunnioittaa. Teemme juhlista sellaiset kuin hän haluaa :) Yrittäen kyllä saada juhlat näyttämään juhlilta, esimerkiksi punaruudullisin ja pilkullisin pöytäliinoin jotka mieheni veljen avovaimo löysi eilen Helsingin Löytötavarapisteestä.

Juhlien järjestäjä on juhlissa pääroolissa ja hänen toiveitaan ja pyyntöjään tulee kunnioittaa ja noudattaa. Aina voi kertoa ehdotuksia ja omia mielipiteitä, mutta varoen jyräämättä ja mollaamatta järjestäjän ajatuksia. Juhlat ovat järjestäjälle tärkeät, hän on ne halunnut järjestää. Hän on voinut pyytää apua juhlien kanssa, mutta avunantajan tulee minusta pitää omat mietteet ja mielipiteet ominaan, jos ne ovat aivan toisenlaiset kuin järjestäjän. Näin vältytään pahoittamasta järjestäjän ideoita ja ajatuksia. Pääasia on, että hän saa haluamansalaiset juhlat ja hän nauttii niistä. Järjestäjällä tulee juhlien jälkeen olla tunne, että vitsi, juuri tällaisista juhlista haaveilin enkä muuttaisi kyllä mitään. Kyllä silloin avunantajallekin tulee pakostakin hyvä mieli :)

 
 
 


Kuvat Heidi K.

Luovuimme aluksi myös pöytäliinoista sillä mieheni isä sanoi että mökiltä kyllä löytyy pöytäliinoja varmasti jokaiseen pöytään.... Puhisin mielessäni :) :) mutta päätin että jos hän nyt oikeasti niin haluaa niin sitten sillä mennään ja yritämme parhaamme mökille saapuessamme tehdä juhlista juhlien näköiset kaikilla niillä aarteilla mitä mökiltä löytyy. Ja löytyyhän sieltä vaikka mitä kunhan vain olisi aikaa kaikkea etsiä :)

Liinat tulivat todella halvoiksi, kiitos H :) ja sittten jos liinat eivät ole appiukkomme mieleen niin säilytämme ne ja käytämme liinoja muulloin mökillä kun olemme siellä! Eivät hukkaan siis mene.

Eikö liinat tuokin mieleen 50- luvun? Aivan ihania! Löysin nettikirpputorilta pilkullisen kellomekon jonka mieheni hakee tytön treenien jälkeen ja hinta oli suuret 3€. :) Toivottavasti on vain sopiva.. Voin siitä laittaa huomenna kuvaa asusteiden ja hiussuunnitelmakuvien kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti